

Hiukset olleet käytössä teipeillä nyt hieman vajaa 6kk ja tukan laatu on vielä ihan kunnollinen, voisin hyvinkin vielä jatkaa käyttämistä. Ongelma on se, että nämä on ohentuneet lähes puolella alkuperäisestä. Ensin ajattelin, että johtuu siittä että tein näistä teippipidennykset ja hiusnauhan leikkaamisen takia irtoaa hiusta. Mutta tukkaa vaan tippui käytön aikana kokoajan, ihan pelkästään kampaaminen aiheutti irtoamisen. Hiukset eivät katkenneet vaan irtosivat kokonaisina. Koska itse hiusnauha(teipin kiinnityskohta) on niin paksu näissä, niin jouduin käyttämään vastakappaleena toisen merkin pidennyksiä, koska omaan hentoon tukkaan tuntui liian paksulta ja kovalta kaksi näitä hiuksia(yksi pala näitä on kahden muun merkin paksuinen teipin kiinnityskohdasta). Nyt on ollut varastossa käyttämättömänä pari osaa näitä koska en yksin kertaisesti voinut laittaa näitä kaikkia päähän kerralla, koska olisi ollut jo ”liian paljon” omaan päähän. Nyt pystyn vertailemaan käytettyä alkuperäiseen ja ohentumisen kyllä huomaa jo ihan pelkästään kun katsoo peiliin ☹️ Onneksi sain edes pienellä alella nämä silloin ostettua koska en lähtisi välttämättä enää ostamaan näitä ihan vaan sen perusteella kuinka paljon näitä on saanut siivota lattialta. Samaan aikaan harmittelen että ei tarvisi montaa palaa laittaa tukkaan koska nämä niin paksut ja olisi kesälläkin mukavat, mutta sitten taas mietin, että ennemmin ostan halvemmat mattuuntuvat pidennykset sen sijaan, että tarvii noita irronneita hiuksia keräillä 🤷🏻♀️ 3 tähteä tulee siitä että nää näytti ihan mahottovan hyviltä aluksi kun oli niin paksut ja ihan latvaan asti! Plussaa myös se että saa ite leikatessa päättää miten leveitä osioita haluaa käyttää. Miinusta myös se että en löytänyt näitä erin mittaisena, voin olla väärässä mutta itselle ei tullut vastaan.
Hei,
kiitos palautteestasi. Hienoa, että olet ollut tyytyväinen pidennykseen ja sen monipuolisuuteen. Blong Multiway klipsisetti on mahtava tuote niin arkeen kuin juhlaan, koska sitä voi pitää sekä klipsipidennyksenä, että teippipidennyksenä Olen pahoillani, että olet kohdannut hiusten putoamista klipsisetistä. Asiakaspalvelu on sinuun yhteydessä ja katsotaan mitä asialle voisi tehdä :)
Ystävällisin terveisin
Hiustuote.fi asiakaspalvelu
BLONG Multiway- klipsisetti 45 cm #60 vaaleista vaalein
Vähän on mennyt heinäksi Vaikka on oikeat Tuotteet
Hius tuntuu todella laadukkaalta niinkuin aina, ennen olen käyttänyt aina teippipidennyksiä, ja nyt päätin testata tätä klipsisysteemiä, että omaa tukkaa saa alla hoidettua ilman että teipit tai sinetit pehmenisivät.
Kiva määrä tukkaa, itse tykkään vielä enemmän tuuheasta lopputuloksesta joten ajattelin ehkä testata tähän settiin vielä siimapidennystäkin.
Suosittelen lämpimästi Blongin hiustenpidennyksiä, muutaman kerran tullut huono erä mutta sain uudet tilalle silloin ja ne olivat sitten normaaleja todella hyvän laatuisia.
Asiakaspalvelu on myös täällä todella mahtavaa ja ystävällistä, tuotteet lähetetään hyvin nopeasti ja sposteihin vastataan saman päivän aikana ja olen muutenkin kaikin puolin tyytyväinen ollut, jo pitkän aikaa. Ihan luottopaikka tilata tukkaa, en vaihda ikinä😊
Kiitos teille taas, paketti tuli päivässä ja tukka on taas todella laadukasta❤️
BLONG Multiway- klipsisetti 45 cm #61/81 raidoitettu
Olen käyttänyt pidennystä viikon ja muotoillut lämmöllä pari kertaa, ja hius on jo nyt todella karhea! Olin luullut että laatu olisi parempi :(
Hei,
kiitos palautteestasi. Mikäli tuotteiden kanssa ilmenee ongelmia, niistä kannattaa aina olla yhteydessä asiakaspalveluun niin saadaan hoidettua asia kuntoon. Olemme sinuun yhteydessä :)
Ystävällisin terveisin
Hiustuote.fi asiakaspalvelu
Vaikuttaa tosi hyvälaatuiselta hiukselta (verrattuna rapunzeliin). Latva on paksumpi ja kivempi kun osioita on vähemmän ja ovat leveampiä kuin ns normi pidennyspaketissa. Saa aikaan jotenkin tasaisemman volyymin. Kaupalle erikoiskiitos TODELLA nopeasta lähetyksestä (tilauksesta taisi mennä tunti että lähetysviite tuli, seuraavana arkipvänä oli postissa). Huippua!
BLONG otsahius #24 vaalea kulta
BLONG Multiway -klipsisetti 45 cm #2 erittäin tumma ruskea
BLONG otsahius #33 tumma mahonginruskea
BLONG otsahius #20 mansikkainen vaalea
Hiukset olleet käytössä teipeillä nyt hieman vajaa 6kk ja tukan laatu on vielä ihan kunnollinen, voisin hyvinkin vielä jatkaa käyttämistä. Ongelma on se, että nämä on ohentuneet lähes puolella alkuperäisestä. Ensin ajattelin, että johtuu siittä että tein näistä teippipidennykset ja hiusnauhan leikkaamisen takia irtoaa hiusta. Mutta tukkaa vaan tippui käytön aikana kokoajan, ihan pelkästään kampaaminen aiheutti irtoamisen. Hiukset eivät katkenneet vaan irtosivat kokonaisina. Koska itse hiusnauha(teipin kiinnityskohta) on niin paksu näissä, niin jouduin käyttämään vastakappaleena toisen merkin pidennyksiä, koska omaan hentoon tukkaan tuntui liian paksulta ja kovalta kaksi näitä hiuksia(yksi pala näitä on kahden muun merkin paksuinen teipin kiinnityskohdasta). Nyt on ollut varastossa käyttämättömänä pari osaa näitä koska en yksin kertaisesti voinut laittaa näitä kaikkia päähän kerralla, koska olisi ollut jo ”liian paljon” omaan päähän. Nyt pystyn vertailemaan käytettyä alkuperäiseen ja ohentumisen kyllä huomaa jo ihan pelkästään kun katsoo peiliin ☹️ Onneksi sain edes pienellä alella nämä silloin ostettua koska en lähtisi välttämättä enää ostamaan näitä ihan vaan sen perusteella kuinka paljon näitä on saanut siivota lattialta. Samaan aikaan harmittelen että ei tarvisi montaa palaa laittaa tukkaan koska nämä niin paksut ja olisi kesälläkin mukavat, mutta sitten taas mietin, että ennemmin ostan halvemmat mattuuntuvat pidennykset sen sijaan, että tarvii noita irronneita hiuksia keräillä 🤷🏻♀️ 3 tähteä tulee siitä että nää näytti ihan mahottovan hyviltä aluksi kun oli niin paksut ja ihan latvaan asti! Plussaa myös se että saa ite leikatessa päättää miten leveitä osioita haluaa käyttää. Miinusta myös se että en löytänyt näitä erin mittaisena, voin olla väärässä mutta itselle ei tullut vastaan.
Hei,
kiitos palautteestasi. Hienoa, että olet ollut tyytyväinen pidennykseen ja sen monipuolisuuteen. Blong Multiway klipsisetti on mahtava tuote niin arkeen kuin juhlaan, koska sitä voi pitää sekä klipsipidennyksenä, että teippipidennyksenä Olen pahoillani, että olet kohdannut hiusten putoamista klipsisetistä. Asiakaspalvelu on sinuun yhteydessä ja katsotaan mitä asialle voisi tehdä :)
Ystävällisin terveisin
Hiustuote.fi asiakaspalvelu
Multiway paketti (osiot 1x23cm, 2x15cm, 2x10cm) 100g
Lähetämme tilaamasi tuotteet viimeistään seuraavana arkipäivänä ja saat pakettisi turvallisesti perille valitsemallasi Postin toimitustavalla.
Toimitus Postin pakettiautomaattiin 4,90€, 50€ tilaukset veloituksetta!
Valitse haluamasi noutopiste ja nouda pakettisi automaatista sinulle parhaiten sopivaan aikaan. Paketin noutoaika 7 vrk.
Postin kotiinkuljetus 9,90€
Normaalista tavasta poiketen, lähetystä ei luovuteta vastaanottajalle käteen vaan Postin kuljettaja soittaa ovikelloa ja asettaa kuljetuksen oven eteen. Kuljettaja odottaa muutaman metrin päässä, kunnes asiakas vastaanottaa lähetyksen.
Posti ei myöskään pyydä vastaanottajalta allekirjoitusta vaan toimitus kirjataan kuljettajan toimesta Postin järjestelmään.
Lue blogistamme, miten valitset sopivimman tuotteen omien hiustesi tarpeisiin